Yhteystiedot Pauli Mäkelä 0500-168784 Kuruntie 1185/24 39820 Kihniö | Mäkelän luomutilalla on noin reilu 100 vuoden historia. Tila on alun perin ollut valtion asutustila eli kruununtorppa. Noin 1880-luvulla tilalle tuli ensimmäiseksi isännäksi eli torppariksi Matti Hietanen joka muutti sukunimensä Mäkeläksi. 1920 -luvun alussa valtion torpat lohkottiin itsenäiseksi tiloiksi ja siitä lähtien tila on ollut suvun hallussa nykyään neljännessä polvessa. Tila siirtyi luomutuotantoon vuonna 1996 ja vuonna 1998 erikoistui mansikan tuotantoon reilun puolen hehtaarin tuotannolla. Ajan kuluessa mansikan viljelymäärää on lisätty, ja nykyään pinta-alaa mansikan viljelyksessä on noin 3,5 hehtaaria. Tilalla on pinta-alaa noin 60 hehtaaria josta pelto-alaa on n. 6 hehtaaria. Tilalla tuotetaan tällä hetkellä kahta eri mansikkalajiketta myyntiin yksityisille ja teollisuuteen. Lajikkeita ovat Polka ja Sonata. Tila sijaitsee Kihniöllä n. 12 kilometriä keskustasta Kurun suuntaan. Kihniö sijaitsee valtatie 23:n varrella Virtain ja Parkanon välissä. Kartta Sijainnit Tampere n.100 km Jyväskylä n.160 km Seinäjoki n.90 km Helsinki n.300 km | |